Jo lapsesta asti piirtäminen ja kuvanteko ovat olleet minulle rakkaita. Jo nuorena kävin Turun kansalaisopistoissa ja työväenopistossa akvarelli- kursseilla. Ammatillisiin opintoihini on sisältynyt mm. kuvallisen ilmaisun opiskelua.
Olen vetänyt taideterapiaryhmiä kansalaisopistossa useamman vuoden ajan. Lisäksi olen pitänyt erilaisia akvarellimaalauskursseja sekä kansalaisopistossa että eri taideyhdistyksissä.
Akvarellimaalauksen teoriaa ja tekniikkaa olen opiskellut lisää yli 20:llä kurssilla. Opettajia näissä ovat olleet mm. seuraavat taiteilijat: Martin Ahlström, Johannes Hänninen, Tapani Kiippa, Hilkka Könönen, Tatsuo Oshika, Anneli Pietilä ja Carl Wargh.
Muutettuani 1986 Lokalahdelle, alkoi varsinainen akvarellistin urani. Töitäni on ollut esillä yksityisissä ja julkisissa tiloissa mm. Suomessa, Ruotsissa, Espanjassa ja Sveitsissä. Sekä yksityis- että yhteisnäyttelyitä on vuosittain ollut useita. Lisäksi TSL ja Nuoret Kotkat / Turku ovat julkaisseet taidekortteja tekemistäni töistä. Mieluisimpia aiheitani ovat luonto: kukat, puut, meri, vanhat rakennukset…
Kotonamme Lokalahdella minulla on oma galleria ja pysyvä myyntinäyttely, johon voi tutustua puhelimitse sopimalla.